torstai 25. huhtikuuta 2013

Westin räjähdyksen muistotilaisuus

Tänään Wacossa on muistettu Westin-räjähdyksen uhreja.
Pitkin Wacon katuja on kulkenut palomiesten paraati johon on kuulunut useita satoja marssivia palomiehiä sekä paloautoja ym. kalustoa.
Lisäksi koripallostadionilla pidettiin muistojuhla johon huhujen mukaan on osallistunut istuva presidentti Barack Obama sekä kolme aiempaa presidenttiä. Muistojuhlassa (edelleen huhujen mukaan) on jaettu Westin-räjähdyksen uhrejen omaisille sekä onnettomuudessa työskenneille palomiehille muistoplakaatit tms.
Wacon kadut ovat tulvineet katselijoita ja muistotilaisuus on (kuulemma) ollut tupaten täynnä.
Koko touhu on lisäksi esitetty Livenä ainakin tässä valtiossa (itsevahvistettu fakta).

Olisihan se tietysti ollut hienoa nähdä ihan livenä USA:n (tuon supervallan) presidenttejä mutta jotenkin sitä kuitenkin tällä kertaa vie opiskelu yms. voiton väentungoksesta ja useiden tuntien jonotuksesta.
Niin hieno ele kuin presidenttien osallistuminen ja koko muistotilaisuus räjähdyksen uhrien puolesta onkin, ei voi olla heräämättä ajatus siitä, että tänään Waco may not be the safest place to be. No tähän asti ainakin kampuksella on ollut rauhallista ja fingers-crossed it keeps that way.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti